|
Tämä
kertomus on todiste siitä miten viisaita ovat bernhardilaiset
(julkaistu: Barry Uutiset 1/2003)
Eräänä
päivänä tyttäreni soitti minulle töihin
hädissään ja kertoi että kun hän tuli
koulusta, ovemme oli avoinna ja Sibelius (berkku-uros 6 v.) oli
kadonnut. Toinen koiristamme nukkui tyytyväisenä sisällä.
Minäkin tietysti pelästyin ja käskin tyttöä
menemään heti pihalle, josko se Sibelius olisi siellä
jossakin. Asumme kerrostalossa viidennessä kerroksessa.
Hetken
päästä, se tuntui ikuisuudelta, tytär soitti
ja kertoi huojentuneena että Sibelius oli odottanut pihalla,
oven takana. Eli kaikki hyvin, koira kotona vahingoittumattomana.
Mutta miksi ihmeessä koira oli karannut, avannut itse oven
hyppäämällä kahvalle, se oli meille vielä
täysi mysteerio.
Illalla
menin kauppaan ja tapasin siellä naapurinrouvan joka kysyi
oliko Sibelius jo tullut kotiin reissultaan. Hän oli nimittäin
ollut parvekkeella ja nähnyt seuraavaa: Sibelius oli tullut
ovesta ulos kun olisi ollut tuli hännän alla. Koira
oli juossut talomme vieressä olevalle kalliolle "isoille
tarpeilleen". Hän oli selvästi ripulissa. Sitten
Sibelius oli nuuhkinut hieman ympärilleen ja palannut ovemme
eteen odottelemaan. Ja siellä hän oli ilmeisesti istunut,
kunnes tyttäreni hänet päästi sisälle.
Tytär
tuli nimittäin koulusta hissillä kellarikerroksesta
ja pääovemme on ensimmäisessä kerroksessa
siksi hän ei ollut Sibeliusta nähnyt. Eli Sibelius oli
tuntenut suurta tarvetta päästä ulos tarpeilleen,
koska tiesi että sisälle ei saa tehdä. Hän
oli itse "hoitanut tilanteen".
Kyllä
me oltiin ylpeitä hänestä kun asia selvisi.
Timo
Jokinen
|
