Linkkejä
      Vieraskirja
      Sivuinfo

Bernhardinkoira – pelkkää kuolaa ja irtokarvaako?
(Julkaistu: Barry Uutiset 2/2005)

Viime elokuussa syntynyt lyhytkarvainen bernhardinkoiratyttö Neve on asunut minun ja mieheni Kimmon kanssa viime lokakuun lopusta lähtien. Ennen Neven saapumista en kuitenkaan osannut ajatella kaikkia asioita, joita yhteiselo on tuonut mukanaan, vaikka jo viidentoista vuoden ajan olin bernhardinkoirasta haaveillut. Barry Klubin kesäleirillä tutustuimme Kimmon kanssa jo ennen oman koiran hankintaa bernhardinkoiriin ja niiden omistajiin ja kuulimmekin monenlaisia juttuja bertsuista, mutta silti moni asia on enemmän tai vähemmän yllättänyt. Sellaista se kai aina on uusien lemmikkien kanssa.

Neven pikkupentuaika sujui ilman kummempia kommelluksia. Olin odottanut paljon pahempaa pissa-kakka-ruljanssia, mutta Neve oppikin melko nopeasti sisäsiistiksi. Kakkahädät Neve osasi ilmoittaa pienestä pitäen, eikä se itse asiassa ole kakannut sisälle kuin kerran. Sekin kerta tietysti ollessamme kylässä Neven oltua meillä vasta muutaman viikon. Noh, onneksi isäntäväki oli koiraihmisiä itsekin ja asiasta selvittiin sujauttamalla kakka pussiin ja pesemällä lattia.

Ainakin tähän mennessä Neve on jättänyt tavaramme rauhaan, vaikka lattialla lojuu välillä kirjoja, kasseja ja kenkiä. Ainoastaan sukkien suhteen meidän on pitänyt olla tarkkana, sillä Neve olisi halunnut niellä ne (purematta). Pari kertaa sukkaa Neven nielusta kaivettuamme opimmekin viemään nukkumaan mennessä sukat oven taakse vaatehuoneeseen ja likaiset sukat suoraan pyykkikoriin. Mennessämme nukkumaan tai Neven jäädessä yksin kotiin suljemme olohuoneeseen ja keittiöön vievään oviaukkoon tehdyn portin, ja sekin on varmasti omalta osaltaan ehkäissyt tuhojen syntymistä. Mutta saa nyt nähdä, jos Nevelle uhmaikää pukkaa ja kun muutamme tästä rivarivuokrakämpästä omaan omakotitaloon.

Muutaman kerran pienenä pentuna Neve tuntui testaavan asettamiamme rajoja vilkaisemalla meitä, juoksemalla makuuhuoneeseen ja hyppäämällä suoraan sänkyymme. Ja sehän oli siis kiellettyä. Siihen se sitten äkkiä rojahti makaamaan ja katseli meitä velmulla ilmeellä kuin sanoen: "Tässä olis niiiiin mukava makoilla, antakaa mun jäädä tähän...". Hellyttävästä näystä huolimatta pysyimme tiukkana ja nostimme (enää se ei onnistuisikaan) tai komensimme Neven alas vuoteelta. Nykyisin Neve saattaa joskus aamulla innoissaan ollessaan nostaa etukroppansa sänkyyn tullessaan tervehtimään minua, mutta uskoo jo melko kiitettävästi "alas"-komentoa.

Korvien putsausaineen ja vanulapun esiin ottamista Neve kammoksuu siinä määrin, että käyttäytyy kuin pieni maan matonen ja anovin silmin paneutuu maate. Itse korvien putsaamisesta se ei tunnu välittävän, vaan makaa nätisti paikoillaan, mutta ei se Neven mielestä mikään miellyttävä toimenpide varmaan ole. Palkkioksi saa kuitenkin aina rapsutteluja ja makupalan, joten jospa korvien putsaus ei kuitenkaan kovin suuria traumoja Nevelle aiheuta.

Koiran kynsien leikkaaminen oli minulle ihan uutta puuhaa. Marsujemme Piipan ja Kiian kynsiä olin kyllä leikannut, mutta marsujen kynnet ovatkin moninkertaisesti pienemmät kuin bernhardinkoiran kynnet. Neven kynsiä leikatessa saa käyttää ihan kunnolla voimaa, sillä paksu kynsi ei helpolla katkea edes kunnollisilla kynsileikkureilla. Lisäksi Nevellä on aluksi tapana vastustella kynsien leikkausta, mutta yleensä se kuitenkin rauhoittuu saatuani ensimmäisen tassun kynnet leikatuksi. Kai se huomaa ettei tassun poisvetäminen auta ja tyytyy osaansa.

Vaikka monelta bernhardinkoiran omistajalta olen kuullut ja eri lähteistä lukenut, että bernhardinkoirista lähtee karvaa, niin tämä etukäteen "pikkuseikalta" vaikuttanut asia on yllättänyt minut eniten. Imuroida pitäisi ainakin joka toinen päivä, eikä asiaa helpota yhtään se, etten ole koskaan pitänyt imuroinnista... Vaikkei Neve saakaan mennä sohvallemme (eikä ole koskaan edes yrittänyt), on sohva siitä huolimatta aina karvojen peitossa. Samoin sohvarahi sekä tietokonepöydän ja ruokapöydän tuolit. Vaatteistamme ja sukkien pohjista puhumattakaan! Vaatehuoneemme kun on vielä suureksi osaksi täynnä mustia tai tummanpunaisia vaatteita, niin ei ole puhettakaan siitä, että voisimme lähteä "ihmisten ilmoille" ilman karvojen poistamista tarrarullalla. Vaatteet eivät ole edes pesun jälkeen karvattomia, oikeastaan karvat ovat entistä tiukemmin kankaassa kiinni! Kenkiemme sisustat ovat saaneet tuplavuoren niistä karvoista, jotka sukkien mukana ajautuvat kenkien sisään. Mutta ei auta ei. Imurointi ja vaatteiden rullaus on vaan pitänyt ottaa tavaksi, niin tympeältä kuin se välillä tuntuukin. Kuivausrumpu onkin siirtynyt hankintalistamme kärkeen, ja se ostetaan heti kun rahat riittävät. Kuivausrumpu ohitti jopa uuden sängyn hankinnan eli me leveästi nukkujat kärvistelemme sitten edelleen 120 cm leveällä sängyllä saa nähdä kuinka pitkään.

Harva se päivä saan peilin kautta tihrustaa silmään mennyttä koirankarvaa ja yritän huuhtoa kurkkua vedellä, kun tunnen siellä kutittavan karvan... Kaikkein ärsyttävintä on nyppiä uponneita karvoja pois jalkapohjistani. Ei uskoisi että yksi pieni karva voi aiheuttaa sellaisen kivun, ettei jalalla pysty astumaan askeltakaan. Talvella pidinkin aina sisällä villasukkia jalassa, ne kun ehkäisivät karvojen päätymisen jalkapohjiini. Ehkäpä Neven karvat ovat nyt kevään myötä pehmenneet (tai sitten jalkapohjieni tottuneet pistelyyn), sillä viime aikoina tätä ongelmaa ei ole enää ollut. Eikä Kimmolla ole tätä ongelmaa ollut lainkaan.

Eivät karvat kuitenkaan niin hirveän tympeitä ole, ja kyllä Neven harjaaminen säännöllisesti auttaa jonkin verran. Lyhytkarvaisen bernhardinkoiran turkin etuna on kuitenkin helppo putsattavuus ulkoilun jälkeen. Kuiva hiekka irtoaa turkista pyyhkeellä pyyhkimällä ja kuraiset tassut ja mahanalunen puhdistuvat kevyesti vedellä suihkutettaessa. Turkki myös kuivuu varsin nopeasti, mikä helpottaa kesäisten uintireissujen jälkeen. Neve on pitänyt pestä tähän mennessä perusteellisesti vain kerran, ja sekin ainoastaan harjoituksen vuoksi.

Kuolan määrässä ja laadussa taas yllätyin oikeastaan positiivisesti. En odottanutkaan mitään sellaista kuolaamista kuin esimerkiksi Beethoven-elokuvissa, joissa on liioiteltu huomattavasti. Tietysti yksilöissä on eroja, mutta ei Neve tunnu kuolaavan mitenkään paljoa. Kuola alkaa valua oikeastaan vain Neven odottaessa kädessä olevaa makupalaa suuhunsa tai ruokakuppia eteensä. Ja toki myös leikin tiimellyksessä tai vapaana juostessa. Vaatteista ja lattiasta kuola lähtee helposti irti, kunhan sen vaan pyyhkii pois tuoreena. Kuivuessaan kuolatahraa ei niin vain saakaan enää pois...

Jääräpäisyyttä Nevestä löytyy ihan kiitettävästi, kuten varmaan muistakin bernhardinkoirista. Ja osaksi se on omaa vikaamme, emme nimittäin ole vaatineet mitään tokoluokan tottelevaisuutta. Perusopit näyttävät jo jääneen Neven mieleen, mutta välillä sen innostuessa (kuten kaikilla pennuilla on tapana) käskyt ja komennot kaikuvat kuuroille korville. Ulkona Neve meinaa ottaa suuhun roskia, risuja yms., mutta melko hyvin jo uskoo "irti"-komentoa. Lenkillä harjoittelemme edelleen ihmisten ohittamista, sillä ohikiitävät pyöräilijät ja tuijottavat kävelijät tuntuvat ihmetyttävän Neveä. Hihnassa vetäminen on kuitenkin vähentynyt ja aika hyvin Neve uskoo jo häiriötilanteissakin "istu"-komentoa, jolloin se on helpompi pitää aloillaan. Neveä saan kyllä kiittää "pidentyneestä pinnastani" ja räiskyvä luonteeni on saanut kärsivällisempiä piirteitä.

Vielä kun ehtisimme ja uskaltaisimme viedä Neveä näyttelyihin. Taitaa minua jännittää se homma enemmän kuin Neveä... Täytyy tässä kesällä aloittaa vaikka noista match show'eista näyttelyharjoittelu. Näyttelyistä nousee mieleeni vaan kaikenlaisia kauhuskenaarioita, joissa Neve saa hurjan hepulikohtauksen ja juoksee minun ympäri hihna suussaan (kuten se välillä lenkillä meinaa tehdä) tai että toiset koirat kiinnostavat sitä niin suuresti, että Neve vaan vetää päättömästi komentoja kuulematta. No, toivottavasti harjoittelu auttaa sekä minun jännittämiseeni että Neven mahdolliseen "häiriökäyttäytymiseen".

Se on ollut jännä huomata, että bernhardinkoirat ovat "kutistuneet" silmissä. Ennen kuin meillä oli Neve, bertsut tuntuivat todella isoilta koirilta. Neve taas tuntuu edelleen ihan pieneltä koiralta, tai no ehkä jonkin kultaisennoutajan kokoiselta, vaikka onkin jo selvästi korkeampi. Ei jättiläismäiseltä ollenkaan, kuten eivät enää muutkaan bernhardinkoirat. Neve meille saapuessaan oli kuitenkin pieni pentu ja kun se on siitä hiljalleen kasvanut, niin kai sitä on niin tottunut sen kokoon. Oikein ihmetyttää, kun joku sanoo Neven olevan TOSI iso. Ei sitä vaan silleen osaa ajatella. Ja onhan sitä vielä paljon suurempiakin bernhardinkoiria kuin Neve. Vaikkei meillä ole isokaan asunto (n. 56 m2), niin ihan hyvin Neve mahtuu täällä oleskelemaan, kävelemään ja makoilemaan. Farmariautomme takana on ihan hyvät tilat Nevelle, joten autonvaihto esimerkiksi pakettiautoon ei ole käynyt mielessämme. No, jos meille jossain vaiheessa tulee toinenkin koira (ei varmaan kuitenkaan toista bernhardinkoiraa), niin sitten autoasiaa pitää ehkä miettiä uudestaan.

Mutta kaiken kaikkiaan Neve on kyllä niin ihana pakkaus, ettemme siitä mistään hinnasta luopuisi. On se vaan niin mahtavaa, kun on sen kokoinen koira, jota voi halata ihan kunnolla. Lenkkeily hämärässä metsässäkin tuntuu turvalliselta. Ja aina on niin mukava tulla kotiin, kun Neve on tuulikaapin oven takana meitä vastassa. Ensin kuuluu RAAPS (Neve kaapaisee tassullaan kerran ovea), sitten kuuluu äänekäs NUUSK NUUSK (Neve nuuhkii oven alta) ja sitten kuuluu LÄPS LÄPS (Neven häntä paukuttaa seinää tai ovenpieltä vasten), jota säestää LÄPÄ LÄPÄ (Neve puistelee päätään korvat ja huulet heiluen). Ja sitten Neve vielä malttaa vähän aikaa odotella, että saamme takit pois, ja sitten ollaankin niin tyytyväisiä puolin ja toisin, kun voimme tervehtiä toisiamme. Silloin ei tule mietittyä karvoittuvia vaatteita, vaan saa ladattua sisälleen sitä antaumuksellista ja ehdotonta rakkautta, jota Neve meille aina niin mielellään osoittaa.

Päivi J.
nettivastaava@barryklubi.com