|
Parempaa
terveyttä bernhardinkoirille toivoen
(julkaistu: Barry Uutiset 4/2002)
Olen
haaveillut omasta bernhardinkoirasta lapsuudestani lähtien.
Rotu on ihastuttanut minut luonteellaan ja ulkonäöllään
ihan totaalisesti. Bernhardilaista minulla ei vielä valitettavasti
ole, mutta toivottavasti ensi kesänä/syksynä mahdollisimman
terve ja hyväluonteinen lyhytkarvainen urosbertsu kotoani
löytyy. :) Kuluvan vuoden aikana olenkin oikein erityisellä
tarmolla ottanut asioista selvää, jotta osaisin muodostaa
mielipiteen siitä, mistä oma bertsuni sitten kannattaa
hankkia.
Ilman
muuta tulevan koirani ja siten sen vanhempien ulkonäkö
ja luonne ovat terveyden lisäksi merkityksellisiä seikkoja.
Minulle koirani terveys on kuitenkin ykkössijalla ja haluan
antaa koiralleni mahdollisimman hyvät lähtökohdat
terveeseen elämään, joten valitsen tervetaustaisen
pennun. Asiaan ei kuitenkaan pitäisi suhtautua liian mustavalkoisesti.
Siis siten että "ennemmin tervepäistä, mutta
sairaslonkkaista kuin tervelonkkaista, mutta luonnevikaista koiraa
käytetään jalostukseen". Eikö pitäisi
pyrkiä SEKÄ päästään ETTÄ lonkiltaan
terveeseen koiraan?! Eikä kiistellä siitä, "kumpi
on pahempi". Eiväthän terveet lonkat sulje pois
tervepäisyyttä tai toisin päin!
Lonkat
eivät siis ole "se ainoa" asia bernhardinkoirassa,
mutta lonkkavikaisuutta esiintyy rodussa aivan liikaa, joten siksi
olen kiinnittänyt siihen erityisesti huomiota (ja soisin
muidenkin niin tekevän). Myös kyynärnivelien terveys
on varsinkin suurella, raskaalla rodulla erityisen tärkeää
ja onneksi sen suhteen on pientä edistymistä havaittavissa,
kun kyynärkuvaukset tulivat pakollisiksi jalostuskoirilla.
OD-tilanteesta ei kuitenkaan vielä ole saatavilla tarpeeksi
tietoa. Kunhan sitä kertyy, niin toivottavasti kyynärnivelien
tilanne ei ole yhtä lohduttoman tuntuinen kuin lonkkien.
Vielä kun kyynärillekin tulisi rekisteröinnin raja-arvo,
niin kasvattajat mahdollisesti kiinnittäisivät asiaan
enemmän huomiota.
Tässä
jutussa keskityn kuitenkin lonkkiin liittyviin asioihin. 90-luvun
puolivälissä televisiosta tuli ohjelma, jossa kerrottiin
bernhardinkoirista ja niiden "surullisen kuuluisista lonkista".
En voi käsittää, miksei asiaan jo silloin (tai
aikaisemminkin) puututtu. Kovalla kädellä, jos eivät
pehmeät konstit kerran tunnu onnistuvan. Viimeisen vuoden
aikana olen tutustunut rodun kokonaistilanteeseen ja kasvattajiin
Bernhardinkoira ja Barry Uutiset –lehtiin tutustumalla sekä
bertsujen omistajien kanssa keskustelemalla. Olen tutkinut Bernhardinkoirayhdistyksen
lehdissä ja vuosikirjoissa vuosina 1997–2000 julkaistuja
tilastoja. Sellaisen surullisen käsityksen olen niistäkin
saanut, että upeaa rotua leimaa lonkkavikaisuus ja asian
kanssa mielestäni vastuuttomasti toimivat kasvattajat.
Mikä
pakko on pilata rotu käyttämällä sairaslonkkaisia
koiria jalostukseen ja pahimmassa tapauksessa keskenään?
Luulisi(?) tervelonkkaisia, hyvän ulkomuodon ja mukavan luonteen
omaavia bernhardilaisia vielä löytyvän jalostuskäyttöön.
Jos ei Suomesta niin sitten ulkomailta.
En
voi uskoa, että näin yleisesti esiintyvää
lonkkavikaa olisi saatu aikaiseksi esim. väärällä
ruokinnalla. Yksilötasolla sillä on vaikutusta, mutta
ei kaikkia lonkkavikaisia bernhardilaisia ole voitu väärällä
ruokinnalla/liikunnalla pilata! Asiaa vastaan riitelee myös
se, että useimmissa maissa ei ole näin surkea tilanne.
Vai ruokitaanko Suomessa sitten bertsuja jotenkin erityisen huonosti?
Ei, kyllä minä sanoisin, että bernhardilaistemme
terveys lähtee niiden perimästä, kiistämättä
kuitenkaan koiran (kasvu)olosuhteiden vaikutusta.
Minua
surettaa ja oikein vihastuttaa, kun suuresti rakastamani rotu
on päästetty näin huonoon jamaan. Eniten syytän
vastuuttomasti toimivia kasvattajia ja ponnetonta rotuyhdistystä.
Onneksi vastuullisesti ja pitkäjänteisesti rotua kasvattavia
kenneleitäkin löytyy, mutta liian harvassa ne ovat.
Koirien ostajia on turha syyttää tilanteesta, vaikkakin
se on fakta, että esim. sairaslonkkaisilla koirilla ei teetettäisi
pentuja, jos ne eivät menisi kaupaksi. Valitettavan harvoin
pennun ostajat ottavat tarpeeksi selvää etukäteen
tulevan koiransa rodun asioista. Yleensä rotujärjestöönkin
liitytään vasta koiran hankinnan jälkeen, jos yleensä
liitytäänkään. Kasvattajilla on mielestäni
suurempi (moraalinen) vastuu. Jokainen koiran ostaja voi kuitenkin
omalla panoksellaan vaikuttaa asioihin: ottamalla selvää
ja miettimällä mistä ja mikä pentu kannattaa
hankkia, valitsemalla bernhardilaisten terveyteen satsaavan kasvattajan
(niitäkin vielä onneksi löytyy, kiitos siitä
heille!) ja tutkimalla tulevan koiransa taustan (vanhemmat ja
isovanhemmat vähintäänkin).
Toivon
todella, että bernhardinkoirien lonkkien onnettomalle terveystilanteelle
tehtäisiin jotain! Jalostusohjesääntö kun
ei tunnu läheskään kaikkia kasvattajia sitovan,
kuten oheisista taulukoista & kaavioista voi huomata. Vuosina
1997-2000 kaikista pentueista lähes 40 %:a oli sairas-sairas
–yhdistelmiä (sairas = C-, D- tai E–lonkkainen
koira). Vain reilut 10 % oli terve-terve –yhdistelmästä
(terve = A- tai B-lonkkainen koira). Kaikista jalostukseen käytetyistä
koirista 63 % oli sairaslonkkaisia! Ei rodun terveyttä voida
parantaa muuten kuin konkreettisilla teoilla eli käyttämällä
jalostukseen terveitä yksilöitä! Mielestäni
tämä tarkoittaisi vähintään sitä,
että D-lonkkaisia ja/tai kyynäriltään 2-3
asteisia koiria ei saisi käyttää jalostukseen.
Eikä sääntöä rikkovien kasvattajien kasvatteja
rekisteröitäisi saati "mainostettaisi" pentuvälityksessä.
Mutta valitettavasti tämä mahtaa olla vain toiveajattelua,
ellemme sitten ala panostaa myös koirien terveyteen muiden
asioiden ohella.
Päivi
J.
Tuleva bernhardinkoiran omistaja ja kyseistä rotua suuresti
rakastava
|
