|
Bernhardinkoira
matkustaa osa 3
(julkaistu: Barry Uutiset 2/2003)
Voi
pyhä Sylvi
Elokuun
alussa sain faxin Sveitsistä. Amanda oli saanut viisi pentua,
joista yksi olisi minulle. Alkoi yhteydenpito. Vihdoin sain uroksen
ja emän tiedot ja sukutaulut, tosin mitäpä minä
niillä, koirahan oli jo varattu. Sovimme, että haemme
pennun, kun ikää on 10 viikkoa.
Sveitsistä
lähetetyt valokuvat eivät koskaan tulleet perille, joten
lokakuun alussa lähdimme hakemaan "sikaa säkissä".
Jälleen lainasimme sopivamman auton ystävältämme.
Tällä kertaa Chevrolet Vanin. Pyhän Sylvin hakuun
lähti ystäväni Milla, avomies (nyk. ex) ja minä.
Nopeutimme
matkaa lähtemällä Turusta Tukholmaan ja Ruotsin
läpi Tanskaan ja siitä Saksaan. Saksassa poikkesimme
Stutgartissa tervehtimässä Millan isää.
Herätimme
luostarin
Puolilta
öin saavuimme jäistä vuoristotietä pitkin
luostariin. Tööttäilemällä herätimme
Arianen, tosin luulen meidän herättäneen muutkin,
koska hän tuli luostarista.
Meidät
majoitettiin luostariin, ihanaan huoneeseen. Ariane pahoitteli,
kun ei voinut tarjota meille tähän aikaan mitään,
johon Milla totesi: "No problem, we have some coke."
Hyviä
öitä toivotellen painuimme yöpuulle. Aamulla Ariane
tuli noutamaan meidät aamiaiselle (nautimme sen munkkien
kera). Vihdoin pääsimme katsomaan pentuani.
Lumisesta
aitauksesta minulle nostettiin pentu syliin, niin ja saman tien
vaihdettiin. Meinasivat antaa väärän pennun. Tippa
siinä silmään tuli (minut tuntevat tietävät
sen tulevan herkästi). Ariane ehdotti "perhekävelyä",
joten äiti Antares (Valleise) ja isä Kalou du Pelleret
haettiin mukaan.
Kiersimme
pienen lenkin vuoripolkua pitkin Amandan ja minun Pyhän Sylvin
juoksennellessa pitkin rinnettä.
Italian
puolella tullivirkailijat tahtoivat Sylvin syliin ja tämähän
oli ikuistettava.
Nälkäisiä
suomalaisia?
Koirat
vietiin takaisin tarhaan ja meidät ohjattiin syömään.
Nälkähän
meillä jo olikin. Meille tuotiin iso kattilallinen kasviskeittoa,
vaaleaa leipää ja vettä. Päättelimme
munkkien viettävän askeettista elämää
ja viis veisaavan pröystäilevistä aterioista. Keitto
oli erinomaista ja viimeisiä rippeitä kauhoessa kokki
toi meille puolikkaat kanat, riisiä ja salaattia. Hieman
hän kurtisti kulmiaan viedessään pois tyhjän
kattilan olimmehan syöneet viisi litraa alkukeittoa.
Ateriaan sisältyi myös jälkiruoka.
Päivänokosten
jälkeen taas koirien luokse. Ariane otti kolme pentua mukaansa
laaksoon eläinlääkäriä varten. Selvitimme
ajo-ohjeet ja sovimme noutavamme Sylvin aamulla heidän luotaan.
Iltapäivän vietimme Alppeja ihaillen ja sitten syömään.
Ahmatin
maineemme taisi olla kiirinyt, koska saimme kovasti huomiota osaksemme.
Ilta pimeni ja ajoissa nukkumaan. Herättyämme suuntasimme
Arianen ja Bernardin luokse laaksoon. Pienen mutkittelun ja parin
puhelun jälkeen löysimme vihdoin perille. Aamiaisen
söimme heidän perheen kanssa.
Maksoimme
Sylvin ja teimme paperit valmiiksi. Tämän jälkeen
tutustuimme heillä oleviin koiriin ja suuren vaikutuksen
teki lyhytkarvainen uros Tasso du Grand St. Bernard. Sylville
saimme neljä kiloa ruokaa ja ranskankieliset hoito-ohjeet.
Minuakin oli muistettu ja tehty eväät mukaan.
Tehokas
hammastelija
Kotimatka
alkoi. Millan kanssa irrottelimme naskaleita varpaistamme, lahkeistamme,
käsistämme, auton penkistä, peitosta. Kävi
täydestä työstä. Onneksi meillä oli häkki
mukana, saimme hetken hengähdystaukoja.
Puolan
rajalla meidän piti selvittää koiran paperit maa-
ja metsätalousvirastossa (sijaitsi rajalla). Virkailijat
tutkivat hoito-ohjeita ja vanhempien kuvia. Rokotus- ja terveystodistuksesta
kukaan ei ollut kiinnostunut. Saimme jatkaa matkaa.
Saavuimme
Suomeen ilman kommelluksia. Haimme Martan ja Huldan (saksanpaimenkoira)
hoidosta ja tutustutimme Sylviin.
Matkan
aikana hoimme alati, että voi hyvä Sylvi, siitä
oli pyhyys kyllä kaukana.
Tanja
Sillanpää
Jälkikirjoitus:
Sylvin sisaruksista yksi meni Belgiaan, yksi Ranskaan, yksi jäi
Sveitsiin ja yhden he jättivät luostariin.
|
