|
Bernhardinkoira
matkustaa osa 2
(julkaistu: Barry Uutiset 1/2003)
Näin
se homma etenee
Iltapäivällä
selvisimme Italian puolelta mahtavaa serpentiinitietä pitkin
Hospice du Grand St. Bernardiin, kaikkien bernhardinkoiraharrastajien
"mekkaan".
Rajan
ylitys ja Hiace Sveitsin puolelle parkkiin. Hyvä, että
jalat kantoivat, niin onnellinen olin. Tästähän
olin haaveillut jo yli 10 vuotta.
Milanon
helteen (+30 astetta) jälkeen virkistävä (+5) ilma
pakotti vaihtamaan shortsit pitkiin housuihin ja paksumpaan paitaan.
Pipo ja sormikkaat olisivat olleet tarpeen. Heti kun saimme Martan
autosta, läheisestä rakennuksesta tuli kaksi miestä
katsomaan koiraamme. Selvisi, että he vastaavat luostarin
koirista. Oli mukava ilmoittaa, että Martan isä (Nadax
du Grand St. Bernard) on täältä kotoisin.
Illalla
emme enää päässeet koiria katsomaan. Harrastimme
alppikävelyä Martan kanssa ja suureksi iloksemme lunta
riitti. Varasimme huoneen majatalosta ja asetuimme taloksi. Martan
jätimme lepäämään ja menimme alakerran
baariin syömään. Spagetti, bolognese ja coca cola
kahdelle velotti kassaamme noin 35 euron verran. Ilta alkoi hämärtää
ja mieletön sumu laskeutua. Sain sentään ostettua
ison kansan bernhardinkoira-aiheisia postikortteja, joita kirjoitellessa
ilta vierähti.
Heti
aamusta shoppailemaan
Hyvin
nukutun yön jälkeen aamiainen ja Martan ulkoilutus.
Bernhardinkoiratarvikkeita myyvät myymälät alkoivat
avata porttejaan. Martta oli hyvin ihastunut tavattuaan aidon
bernhardinkoiran kokoisen pehmolelun. Paikalle oli saapunut runsaasti
turistibusseja, kun palailimme lenkiltä. Ja Marttaa kuvattiin.
Jokainen olisi halunnut kuvauttaa itsensä koiran vieressä.
Martta
huoneeseen ja luostarin koiria katsomaan. Meille esitettiin Udo
von Liebeg (isoisä) ja Jelia du Pelleret (isoäiti) erikseen.
Sitten iskin silmäni tarhassa olevaan isoon upean näköiseen
narttuun. Tämä lyhytkarvainen "Amanda" esitettiin
myös meille. Selvisi, että narttu synnyttää
heinäkuun lopulla. Pentujen isä "Kalou" tuotiin
myös näytille. Käänsimme puheen pentujen ostoon
luostarista ja kyselimme varauksista ja odotusajoista. Avomieheni
kysyi, olisiko edellä mainitusta pentueesta mahdollista saada
narttupentu. Koirat tutkailtuamme kävimme luostarimuseossa
ja sitten päästiin ostoksille. Onneksi avomiehelläni
oli visa, minähän ostelin pinsseistä bernhardinkoiran
mallisiin maustesirottimiin. Olihan paikallista viiniäkin
sekä kuuluisaa "elvytyslikööriäkin"
ostettava.
Martta
haettiin huoneesta ja Italian puolelle kävelemään
ja tarkistamaan, ettei mitään vain jäänyt
ostamatta. Järkytys oli suuri, kun Italian puolella olevassa
kaupassa ei käynyt visa ja liirojakaan ei juuri ollut. Niin
paljon jäi ostamatta. Mies tosin taisi huokaista helpotuksesta.
Narttupentu
tuli varatuksi
Sveitsin
puolelle kävellessä raja-aseman kohdalla tokaisin "Ei
uskois, että täälläkin on terveysasema".
No, matkailu avartaa!
Aamulla
tavarat ja Alpeilta haalimani kivenmurikka autoon ja koiria vielä
katsomaan. Koirista vastaavat henkilöt Ariane ja Bernard
Leger tulivat keskustelemaan kanssamme. He ilmoittivat, että
voisimme saada Amandan jälkeläisen. Varasimme lyhytkarvaisen
narttupennun, jos sellainen tulisi. He lupasivat ilmoittaa pentujen
synnyttyä. Hei heit ja kotia kohti. Ylitimme Alpit (moottoritietäkin
pitkin olisi päässyt) mahtavien maisemien salvatessa
henkemme.
Saksan
läpi vauhdilla. Puolan yössä oikaisimme kätevästi
maaseudun kautta (en suosittele) kotia kohti. Mies ajoi yhtä
soittoa Puolan Suwalkiin. Torkuimme autossa. Liettua, Latvia ja
Viro meni kuin lentäen. Latviassa tosin saimme ylinopeussakot.
Väsyneenä mutta erittäin onnellisena kotona.
Tanja
Sillanpää
Jälkikirjoitus:
Näinhän niitä tuontikoiria hankitaan. En ollut
kysynyt uroksen enkä nartun sukutauluja saatikka oikeita
nimiä, joten jännityksellä jäin odottamaan
yhteydenottoa.
(Seuraavassa
Barryssä osa 3: "Voi pyhä Sylvi!" eli kuinka
haimme pennun luostarista.)
|
